Siirry sisältöön

Työmme

Koulutus

Jokaisen lapsella on oikeus päästä kouluun ja saada laadukasta opetusta. Viidennes maailman lapsista ei kuitenkaan käy lainkaan koulua. Ilman koulutusta lapset ovat suuremmassa vaarassa joutua kaltoinkohdelluiksi tai päätyä esimerkiksi lapsiavioliittoon.

Kambodzalainen tyttö poseeraa iloisesti koulun liitutaulun edessä, johon on kirjoitettu motivaatiolausahduksia.
Kambodzalainen tyttö poseeraa iloisesti koulun liitutaulun edessä, johon on kirjoitettu motivaatiolausahduksia.

Työskentelemme yhdessä paikallisten yhteisöjen ja viranomaisten kanssa, jotta kaikilla lapsilla olisi pääsy laadukkaaseen kouluopetukseen. Avustamme koulujen kunnostuksessa. Koulutamme opettajia tehokaammista opetusmenetelmistä. Kannustamme vanhempia kouluttamaan lapsiaan ja kampanjoimme erityisesti tyttöjen koulutuksen puolesta. Rakennamme esteettömiä vessoja ja parannamme koulujen vesihuoltoa, mikä edistää etenkin tyttöjen ja vammaisten lasten säännöllistä koulunkäyntiä. Kannustamme kouluja järjestämään kouluruokailun, jotta lapset jaksavat opiskella. Vaikutamme yhdessä yhteisöjen kanssa päättäjiin, jotta kouluissa olisi riittävästi ammattitaitoisia opettajia ja kunnollisia opetusvälineitä.

Tuemme lasten kouluunpääsyä ja oppimista

Työskentelemme sen eteen, että lasten oikeus koulutukseen toteutuu kaikkialla.

Tuemme lasten oppimista esimerkiksi tukemalla tukiopetusta antavia tahoja. Tukiopetuksessa lapset saavat apua esimerkiksi lukemiseen, kirjoittamiseen ja matematiikkaan. Opetus on täysin ilmaista. Tuemme kouluja myös lahjoittamalla niille kirjoja sekä oppimiseen tarvittavaa teknologiaa.

Malawilainen koulutyttö istuu luokan lattialla, muiden opiskelijoiden ympäröimänä, kuuntelemassa opettajaa.

Kannustamme vanhempia kouluttamaan lapsiaan ja kampanjoimme erityisesti tyttöjen ja vammaisten lasten koulutuksen puolesta. Rakennamme esteettömiä vessoja ja parannamme koulujen vesihuoltoa, mikä edistää etenkin vammaisten lasten ja tyttöjen säännöllistä koulunkäyntiä. Kannustamme kouluja järjestämään kouluruokailun, jotta lapset jaksavat opiskella.

Pyörätuolissa istuva tyttö hymyilee leveästi kameralle, koulureppu selässä.

Tuemme nuorten ammattikoulutusta esimerkiksi mekaanikoiksi, ompelijoiksi tai parturi-kampaajiksi. Teemme myös yhteistyötä erilaisten yritysten kanssa ja koulutamme yhdessä nuoria esimerkiksi IT- ja yrittäjyysteemoissa.

Kenialainen nuori nainen, Ketry, hymyilee kameralle.

Kannustamme vanhempia kouluttamaan lapsiaan. Teemme vaikuttamis- ja koulutustyötä lapsityön ja lapsiavioliittojen vähentämiseksi sekä koulutuksen edistämiseksi.

World Vision Kenian työntekijä kävelee juttelemassa hymyillen kolmen lapsen kanssa.

Ruandassa sukupolvien lukutaidottomuus vaikuttaa myös lasten tulevaisuuteen. Tämä video on tarina kahdesta äidistä Pertonilesta ja Cecilesta. Pertonile on lukutaitoinen ja pystyy siten opettamaan myös tytärtään. Lukutaidoton Cecile taas ei pystynyt auttamaan tytärtään Dorcasta edes läksyissä, joten oppiminen oli vaikeaa Dorcasille. World Visionin lukutaito-ohjelma kuitenkin tarjoaa Dorcasille tarvitsemansa tuen, jonka avulla hän voi menestyä opinnoissaan sekä tulevaisuudessaan.

Videosisältö
Elementti ohitettu

Sijoita lasten tulevaisuuteen

Koulutetut ja vaikutusmahdollisuuksiinsa luottavat lapset rakentavat tulevaisuudessa vahvan yhteiskunnan. Kummina voit olla mukana auttamassa.