Vakava pakolaiskriisi uhkaa Irakissa

Yli miljoonan ihmisen pelätään pakenevan taisteluja Mosulin kaupungissa Pohjois-Irakissa. Irakin armeijan ja kurdien peshmergajoukot aloittivat maanantaina odotetun operaation Mosulin valtaamiseksi takaisin terroristijärjestö Isisiltä. Joukkoja tukee Yhdysvaltain liittouma. Irakin toiseksi suurin kaupunki on ollut terroristijärjestön hallussa vuoden 2014 kesäkuusta lähtien.

World Visionin tiimit Erbilissä ja Duhokin kaupungeissa Pohjois-Irakissa ovat valmiina jakamaan kriisiä pakeneville ihmisille ruokaa ja vettä sekä valmistautumaan talven kylmyyteen. Lisäksi järjestö pyrkii varmistamaan pakolaislasten turvallisuuden alueella. World Vision tekee tiivistä yhteistyötä ja koordinoi vastuualueita muiden alueella toimivien avustusjärjestöjen kanssa.

- Pakolaisleireille tulevat lapset ja perheet ovat nälkäisiä, janoisia ja sairaita. He ovat kokeneet järkyttäviä asioita, World Visionin Pohjois-Irakin avustustyöstä vastaava Khalil Sleiman kertoo.

Pakolaislasten psyykkinen ja sosiaalinen tukeminen heidän kokemistaan traumoista voi kestää vuosia.

World Vision avustaa tällä hetkellä puolta miljoonaa ihmistä, jotka ovat paenneet Mosulista jo kaksi vuotta sitten, kun kaupunki vallattiin ensimmäisen kerran. Puolet paenneista ja avuntarvitsijoista on lapsia. Alueen pakolaisleirit ovat täynnä, ja mahdollisen miljoonan uuden pakolaisen sijoittaminen olemassa oleville leireille on mahdoton tehtävä. Pakolaisten rekisteröimistä leireille voi vaikeuttaa se, että heidän henkilöllisyystodistukset on takavarikoitu, World Vision kertoo.

Suomen World Vision aloitti tänä vuonna Kurdistanissa ulkoministeriön tuella vuoden pituisen vesi-ja sanitaatiohankkeen. Projektin keskiössä on vammaisten pakolaisten ja vastaanottavan yhteisön jäsenten elämänlaadun ja ihmisarvon parantaminen.

 

Lisätiedot:

Miikka Niskanen
humanitaarisen avun päällikkö
043 2113187
miikka.niskanen@worldvision.fi

Anna Palmén
tiedottaja
050 5441842
anna.palmen@worldvision.fi