Pappi ja Idiootti tekivät sivukaupalla hyvää Helsingin Kampissa

Luku-urakka ohi, keräys jatkuu

Pastori Arto Antturin ideoima Pappi ja Idiootti -lukutempaus on tuottanut 6.305,90 euroa. Varat ohjataan Kenian Baringon perheiden ruokaturvan parantamiseksi.  Varsinainen luku-urakka loppui jo lauantaina 12.12., sillä Antturi toteutti lukemista loppuvaiheessa etuvetoisesti.

– Sain useita yhteydenottoja, joissa ihmiset ovat luvanneet tukea ruokaturvaoperaatiota. Siksi tohdin päättää kirjan vauhdilla, Antturi sanoo ja kiittää kaikkia tapahtumaan jo osallistuneita lämpimästi.

Sivuja voi lunastaa vielä jälkikäteenkin. Kuka tahansa voi osallistua lahjoittamalla kympin tai haluamansa summan Suomen World Vision ry:n tilille 174530 – 28185, viitenumerolla 6677.

Baringolaisia perheitä voi tukea idioottimaisen helpolla tavalla myös ostamalla lautasellinen joulupuuroa seitsemällä eurolla Lahjaksi lehmä -verkkokaupasta.
 

12.12.2009 12:45

Idiootti päätökseen jo lauantain aikana

Lukuisat ihmiset haluavat osallistua mahdollisuuksien mukaan vielä ensi viikon alussa, joten pastori Arto Antturi aikoo lukea vauhtiin päästyään koko kirjan loppuun tänään lauantaina ja vastaanottaa sivutilauksia vielä jälkikäteen.

– Kirjan juoni on niin jännittävässä kohdassa, etten malta lopettaa. Sunnuntaina pidämme ansaitun lepopäivän, Antturi naurahtaa. Antturi  arvioi, että teos saadaan päätökseen iltapäivällä kenties jo klo 14 mennessä. 

Koko Pappi ja Idiootti -tempauksen aikana saatu tuotto ohjataan Kenian Baringon perheiden ruokaturvan parantamiseksi.
 

12.12.2009 09:30

Idioottiurakka etenee

Pastori Arto Antturi uhmaa ulkoilmaa ja lukee yhä Idioottia Narinkkatorin kupeessa. Perjantaina operaatioon osallistuivat Cazze- ja Synsam -optikkoketjut.

– Kenian kävijänä tiedän, miten paljon hyvää jo viisikymmentä sivua voi tehdä. Oli itsestään selvää, että tuemme Antturia tavoitteessaan, kun kuulin tästä erikoisesta ideasta, ketjujen vetäjä Rolf Fryckman sanoo.
Kumpaakin motivoi omaperäinen tapa tehdä hyvää, siellä missä apua tarvitaan. Optikkoliikkeet vastaanottavat jatkuvasti laseja ensi vuoden Kenian näönhuollon matkaa varten.  
 

11.12.2009 09:00

Pastorin lukuvalo pilkottaa pimeässä aamussa. 12 tunnin luku-urakka viileässä säässä on lähtenyt käyntiin sivulta 300. Vapaaehtoiset keräävät lippaisiin luettavia sivuja ohikulkijoilta 10 eurolla. Myytäviä sivuja on jäljellä reilusti.

Helsingin Yhtenäiskoulun englannin kielen opettaja Henna Rasilainen on kerännyt sivuja ohikulkijoilta eilen ja tänään ennen ja jälkeen työpäiviensä. Opettajan vapaaehtoistyön lisäksi on koko koulu ollut mukana talkoissa ruokapulan taltuttamiseksi Keniassa, sillä oppilaat ja opettajat ovat järjestäneet aiemmin oman keräyksensä. Antturin sinnikästä urakointia opettaja arvostaa ja kannustaa ihmisiä osallistumaan.

 

 

10.12.2009 15:45

Pastori Arto Antturin ideoima tempaus Kenian ruokakriisistä kärsivien hyväksi etenee Helsingin Narinkkatorin kupeessa.

Antturi lukee parhaillaan torin laidalla Fjodor Dostojevskin romaania Idiootti hintaan 10 euroa sivu.

Jokainen kiinnostunut voi pysähtyä kuuntelemaan Idiootin tarinaa sekä lahjoittaa uuden sivun hyväntekeväisyyteen.

Torstai-iltapäivään mennessä kirjaa oli myyty 275 ja puoli sivua, mikä on jo vajaa kolmasosa lähes 900 sivuisesta kirjajärkäleestä.

Pastori Antturin mukaan tunnelma Kampissa on pikkupakkasesta huolimatta hieno. Ihmiset ovat vähän ujostelleet uudenlaista lukutempausta, mutta kiinnostuneita on kuitenkin riittänyt.

– Luku-urakka on sujunut mainiosti ja kurkkukin kestää. Aamulla oli hieman jalat ja sormet jäässä, mutta nyt minulla on hyvät vällyt ja lämpimät töppöset, hän kertoo.

Tällä hetkellä kirja on edennyt sivulle 187 eli vielä olisi 700 sivua juonenkäänteitä jäljellä.

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan pastorina toimivaa Antturia voi käydä kuuntelemassa sunnuntaihin asti Mauno Koiviston aukiolla Kampissa aivan Narinkkatorin vieressä. Hän on paikalla tänään torstaina klo 19.30 asti, perjantaina klo 7.30–19.30 sekä lauantaina klo 9–14 ja sunnuntaina klo 13–17.

Tempauksen tuotto lahjoitetaan Suomen World Visionin Luoteis-Kenian Baringossa toteuttamaan ruokaturvaoperaatioon.