Pakolaisleirillä Ugandassa: ”Pelkäsin, että heidät tapettaisiin matkalla”

David Koruk, 39, on minulle sankaruuden ilmentymä. Tapasin tämän neljän lapsen isän pakolaisleirillä Pohjois-Ugandassa, missä hän kertoi minulle tarinansa. Marraskuussa 2016 David pakeni perheensä kanssa Etelä Sudanista rajan yli Ugandaan. Koti Keski-Ekvatoriassa jäi ammuskelun ja pommitusten keskelle. 
David pakeni perheineen Etelä-Sudanista

- Hiivin ulos talostamme. Pyörätuolia tarvitseva äitini ja kaksi liikuntavammaista veljenpoikaani tulivat ryömien perässä. Oli pimeä ja siirryimme yön hiljaisuudessa kaupoille päin. Etsin moottoripyöräkuljettajia, jotka voisivat viedä heidät nopeasti Ugandaan. Löysin kaksi pyörää, yhden äidilleni ja toisen veljenpojilleni. Saatettuani heidät matkaan, palasin takaisin kotiin. Noudin lapset ja vaimoni ja lähdimme kohti Ugandaa, kertoo David.
 
Perhe vietti kolme päivää tien päällä. He nukkuivat puskissa ja söivät, mitä vain saivat käsiinsä. Davidin lapset olivat pakomatkan aikana seitsemän-, neljä- ja kaksivuotiaita ja vaimo oli raskaana. Mies ei ollut varma äitinsä tai veljenpoikiensa sijainnista. 
 
- He olivat suurin huoleni. Pelkäsin että heidät tapettaisiin matkalla. Äitini ei pysty liikkumaan, häntä täytyy kantaa ja hän tarvitsee apua vessassa käymiseen.
 
Kahdeksanhenkinen perhe onnistui kuitenkin löytämään toisensa Palorinyan pakolaisleirillä Pohjois-Ugandassa, missä heidät otettiin vastaan ja parhe sai käyttöönsä pienen maapalstan. Siinä vaiheessa Davidille kirkastui lopullisesti tilanteen vakavuus; he joutuisivat aloittamaan kokonaan uuden elämän tuntemattomassa paikassa. Hänen täytyisi pystyä tukemaan seitsemää henkilöä, joista kolme on liikuntavammaisia. Myöhemmin syntyi vielä perheen neljäs lapsi, pieni Joy-poika.
 
- Vauva saapui hyvin sekavaan tilanteeseen. Meillä oli pieni telttasuoja, jonka katto romahti jo muutaman rankkasateen jälkeen. Nukuimme kaikki kahdeksan samassa tilassa. Seuraavaksi rakensin mudasta ja oljista uuden asumuksen ja majoitin sinne äitini, veljenpoikani sekä kolme vanhinta lasta. Vaimoni, vauva ja minä jäimme muovisuojan alle. Aina kun satoi, seisoimme vierekkäin yhdessä kulmassa, David kertoo.
 
Vanha asumus oli koottu pressuista

Kun tilanne alkoi näyttää lohduttomalta, Davidin perheen onni kääntyi.
 
World Vision aloitti Palorinyan leirillä humanitaarisen operaation, jossa autetaan vammaisia lapsia ja aikuisia Suomen ulkoministeriön tuella. Operaatiossa rakennetaan uusia sekä muutetaan olemassa olevia vesi- ja sanitaatiotiloja sellaisiksi, että vammaiset voivat käyttää niitä itsenäisesti. Lisäksi parannetaan vammaisten toimeentulomahdollisuuksia, rakennetaan asuntoja sekä valmistetaan erilaisia apuvälineitä paikallisissa työpajoissa.
 
Davidin maatilkulle rakennettiin 16 neliömetrin tiiliseinäinen talo, jota suojaa kestävä olkikatto. Rakennuksessa on puinen ovi sekä kaksi ikkunaa.
 
- Äitini ja veljenpoikani ovat niin iloisia uudesta kodistamme. Pojat ovat orpoja ja he ovat asuneet kanssani pienestä saakka. Tämä talo on lämmin öisin ja viileä päivisin, kattokaan ei vuoda, David iloitsee. 
 
- Taloon mahtuu myös kolme vanhinta lastani. Vaimoni, minä ja kuopus nukumme savimajassa.
 
Danielin uusi koti pakolaisleirillä on tehty tiilestä

Toisaalla Palorinyassa myös kaksi muuta eteläsudanilaista iloitsee uudesta kodistaan. Jane Jaguru, 29, on sanaton. Hän on kohdannut samoja haasteita kuin Davidin äiti ja veljenpojat, mutta uuden kodin ansiosta Jane voi taas nukkua öisin.
 
- Isäni kuoli, kun olin hyvin nuori. Äitini kasvatti minut ja pakenin hänen kanssaan Ugandaan. Asuimme siitä saakka pressujen alla. Telttamaja oli todella epämukava; siinä ei ollut ikkunaa ja sisään pääsi hyönteisiä. Päivisin se oli liian kuuma. Uusi kotimme on täysin erilainen, sillä sisällä on viileää ja meillä on ovi sekä ikkuna. Rampin ansiosta minulla on esteetön kulku sekä taloon että käymälään, Jane selittää.
 
Jane iloitsee uudesta kodistaan pakolaisleirillä Ugandassa

Samuel Luwate, 49, on myös onnellinen uudesta kodistaan. Toisin kun Janella, Samuelilla ei ole sukulaisia auttamassa häntä. Samuelin vaimo ja kolme lasta katosivat sekasorron syttyessä kotimaassa. Samuel mursi oikean jalkansa pommituksien aikana. Vakava murtuma johti pysyvään vammaan. Hän pystyy liikkumaan molemmilla jaloillaan, mutta kävely on tuskallista.
 
- Suurin osa Etelä-Sudanin vammaisista hylätään, kun perheet joutuvat pakenemaan. Me olemme heille taakka. Ei siitä voi syyttää ketään, sillä siinä tilanteessa kaikki vain juoksevat. Kotikyliin jäääneistä suurin osa tapetaan, Samuel kertoo.
 
- Tämä tuki, mitä täällä saamme, on hyvin tärkeää, koska olemme tuntemattomassa ympäristössä. Olemme kaukana yhteisöstä, jossa tunsimme naapurimme ja tuimme toisiamme.
 
Samuel, Jane ja monet muut vammaiset pakolaiset Palorinyan pakolaisleirillä ovat saaneet World Visionilta talojen lisäksi koulutusta toimeentulon kehittämiseksi. Pakolaiset ovat perustaneet yrittäjäryhmiä paikallisten kanssa. Tällä hetkellä ryhmät tuottavat muun muassa nestesaippuaa, käsilaukkuja, sandaaleja, koruja ja monia muita tuotteita.
 
Samuel on saanut toimeentulokoulutusta pakolaisleirilla
 
World Vision rakentaa tänä vuonna vielä 35 uutta asumusta Palorinyan pakolaisleirin vammaisille. Lisäksi jatketaan koulutuksia, joissa pakolaiset saavat apua ja tukea toimeentulon kehittämiseen.
 

Alkuperäinen tekstija kuvat: Moses Mukitale, viestintäkoordinaattori, West Nile Refugee Response, World Vision Uganda