Kummi kertoo: Sielu jäi Ugandaan

Liisa ja Matti Koposen sekä kummityttö Susanin kohtaaminen oli lämmin.

Ugandan kummimatkalla tänä vuonna mukana ollut Matti Koponen kirjoittaa, millaista oli kohdata oma kummilapsi ja millaisia ristiriitaisia tunteita matka herätti.

Kummien opintomatkalla Ugandassa meitä oli 23 kummia ja kolme World Visionin työntekijää. Ryhmämme nuorin oli 21-vuotias ja me vanhimmat lähes seitsenkymppisiä eläkeläisiä. Jo Entebben lentokentän passijonossa aisti afrikkalaisen tunnelman. Kaikki odottivat rauhallisesti ja äänettömästi, kenelläkään ei ollut kiirettä.

Kävimme kaikissa Ugandan hankekohteissa: Nabuyogassa, Kirewassa ja Busiassa. Nabuyogassa tapasimme kummilapsemme ja heidän perheensä ja tutustuimme kouluun. World Vision on kehittänyt koulutusta, mutta työtä riittää yhä. Luokissa on jopa yli sata oppilasta. Opetustilat ovat ahtaita, kouluruokailu on harvinaista ja materiaaleista on pula.

Koululla jaoimme lapsille maissipuuron. Lapset söivät puuron mukista puun lehteä lusikkana käyttäen eikä kukaan nirsoillut ruoan kanssa.

Kirewassa tutustuimme terveysasemaan, jossa hetkeä aikaisemmin oli syntynyt tyttövauva. Pääsimme synnytyshuoneeseen katsomaan vastasyntynyttä lasta ja hänen äitiään. Ei taitaisi Suomessa vieras päästä synnytyssaliin. Busiassa entisten katulasten orkesteri sykähdytti soitollaan ja akrobaattiryhmä taitavilla esityksillään.

Kummilasta tapaamaan

Odotetuin tapahtuma oli kummilasten tapaaminen. Luulimme, että emme tunne kummityttöämme Susania, mutta tunnistimme hänet jo auton ikkunasta tullessamme tapaamispaikkaan koululle. Molemminpuolinen jännitys kaikkosi hetkessä, kun pääsimme tulkin avulla keskustelemaan Susanin ja hänen äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa. Kummiperheemme vaikutti hyvinvoivalta ja terveeltä.

Matka oli sisältörikas ja antoisa. Pääsimme näkemään ja kokemaan sellaista, mitä ei koskaan tavallisella turistimatkalla voi nähdä eikä kokea. Maaseudulla asutaan savimajoissa ja kaupungeissa vaatimattomattomissa hökkeleissä ja slummeissa. Uganda on köyhä maa, mutta onneksi maaperä on vihreä ja hedelmällinen ja antaa välttämättömän toimeentulon.

Mielen ristiriitaa

Kummilasten kanssa keskustellessamme meidät ympäröi suuri joukko koulun oppilaita. Veimme kummilapsille koulureput. Viemiset oli annettava nopeasti ja vaivihkaa. Mielessä oli koko ajan: mitä muut lapset ajattelevat, hehän eivät saa lahjoja, ovatko he kateellisia. Luultavasti lapset ovat Afrikassakin samanlaisia kuin muualla. On kateutta, riitaa, kiusaamistakin...

Kaikesta huolimatta meidät otettiin aina vastaan tervetulolaululla ja tanssilla. Kaikkialla oltiin uskomattoman ystävällisiä. Lapsetkin olivat iloisia ja nauravaisia – tai ainakin sellainen vaikutelma syntyi.

Kummius kannattaa

Puolet Ugandan asukkaista on lapsia. En uskalla ajatellakaan, miten he pysyvät terveinä ja kuinka moni heistä selviää aikuiseksi. Silti Afrikkaan rakastuu, sen luontoon, lämpöön, kauneuteen, luonnonmukaiseen elämään ja kiireettömyyteen. Päällimmäiseksi mieleen jäi ihmisten ystävällisyys. En usko sen olleen näyteltyä.

Kaikkein tärkeintä oli omin silmin nähdä World Visionin työn merkitys. Kummimaksumme menevät varmasti perille ja auttavat.

Mieli ja sielu jäivät Ugandaan pitkäksi aikaa. Vielä kuukauden kuluttua matkasta ajatus oli miltei koko ajan Afrikassa.

Teksti: Matti Koponen
Kuva: Liisa Yli-Ketola