Siirry sisältöön

Täällä toimimme

Santuk, Kambodza

Santuk sijaitsee Keski-Kambodzan maaseudulla Kampong Thomin maakunnassa noin 150 kilometrin päässä pääkaupunki Phnom Penhista. Alueella puhutaan khmerin kieltä ja valtaosa asukkaista on buddhalaisia.

Asukkaita alueella on noin 45 000 ihmistä. Kummilapsia alueella on noin 4000. Heistä noin 800 odottavat vielä omaa suomalaista kummia.

Kambodzalla on raskas lähimenneisyys. Punaisten Khmerien hirmuhallinto (1975–1979) johti kansanmurhaan (jossa kuoli arviolta 1-3 miljoonaa ihmistä) ja yhteiskunnan rakenteiden täydelliseen tuhoon. Nälänhätä, pakkotyö ja joukkoteloitukset saivat ihmiset kääntymään toisiaan vastaan. Lapset joutuivat eroon vanhemmistaan ja jäivät vaille hoivaa. Hirmuvallasta selvinneet ovat nyt itse vanhempia ja monet heistä on traumatisoituneita.

Useimmat perheet ovat pienviljelijöitä, jotka viljelevät erityisesti riisiä. Viljelyelinkeinot ja kastelujärjestelmät ovat yksinkertaisia. Monet vanhemmat lähtevät töihin kaupunkiin ja ulkomaille, jolloin lapset jäävät joko sukulaisten hoitoon tai yksin asumaan. Yksinjäävät lapset ovat usein suojattomia ja lapsista moni on kokenut fyysistä väkivaltaa. Myös riski tulla seksuaalisesti hyväksikäytetyksi on suuri.

Kouluopetuksen laatu on heikkoa, ja lasten oikeuksia toteutumisessa on monia puutteita. Koulua käydään monessa vuorossa, ja vain noin 60 % opettajista on itse jatkanut opintoja peruskoulun jälkeen, ja 26 %:lla peruskoululuokista ei ole lainkaan opettajaa. Vain kolmannes lapsista valmistuu peruskoulusta eri syistä. Vanhemmilla ei välttämättä ole varaa lasten koulunkäyntiin tai lasten apua tarvitaan kotona. Myös punakhmerihallinnon vuodet ovat jättäneet jälkensä kouluopetuksen tasoon.

Monet kambodzalaiset lapset kärsivät köyhyyden, niukkojen satojen ja perheiden puutteellisen ravintotietämyksen aiheuttamasta aliravitsemuksesta. Santukin alueella arviolta noin 60 % alle 5-vuotiaista lapsista kärsii jostain aliravitsemuksen muodoista. Pitkään jatkunut aliravitsemus vaikuttaa esimerkiksi siten, että lapset oppivat heikommin lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan, jolloin heidän mahdollisuutensa kouluttautua ja ponnistaa ylös köyhyydestä heikentyvät. Myös puhtaasta vedestä ja vessoista on alueella pulaa.

Kambodzan kartta, johon Santukin sijainti on merkitty.

Terveisiä Santukin kummilapsilta

Katso kummilasten tervehdys videolta.

Videosisältö
Elementti ohitettu

Aloittaessamme työn haasteina olivat…

Klikkaa aiheita lukeaksesi lisää haasteista sekä siitä, miten ne ratkaistaan.

Vain joka viidennellä alueen asukkaista on käytettävissään puhdasta vettä. Kaivovesi on monin paikoin saastunutta ja kuivan kauden aikana vesi loppuu kokonaan. Vain joka kolmannessa kotitaloudessa on vessa. Ripuli ja muut likaisesta vedestä johtuvat sairaudet olivat yleisiä.

Ratkaisu:
Autamme asukkaita puhdistamaan ja kunnostamaan kaivoja ja opetamme, miten he voivat ottaa sadevettä talteen kuivia jaksoja varten. Neuvomme rakentamaan käymälöitä. Opetamme, mikä merkitys hyvällä hygienialla on lasten terveydelle. Kerromme, millä tavoin ripulia tulee hoitaa kodeissa ja klinikoilla.

Suurin osa perheistä elää pienviljelyllä, mutta satoa ei tule säännöllisesti eikä riittävästi. Perheet hajoavat, kun vanhemmat joutuvat lähtemään vierastyöläisiksi. Niukasta toimeentulosta ja ripulista johtuen alueen lapsista 62 % oli aliravittuja.

Ratkaisu:
Ohjaamme asukkaita saamaan uusia toimeentulokeinoja mm. pienyrittäjyyden kautta. Opetamme luonnonmukaisia keinoja joilla maanviljelijät voivat parantaa satojaan. Koulutamme nuorista terveysvapaaehtoisia, jotka kuntouttavat aliravittuja lapsia ja neuvovat omissa kylissään perheille, mikä merkitys hyvällä hygienialla on terveydelle.

Tässä olemme nyt:

Aikajana, joka näyttää työmme eri vaiheet Santuk. Työ on alkanut vuonna 2017 ja on määrä loppua vuonna 2029. Juuri nyt olemme kolmannessa vaiheessa "Yhdessä tekeminen", joka kestää noin 5 vuotta. Sen jälkeen on viimeinen vaihe, joka on "Vastuun kantaminen" ja kestää myös noin 5 vuotta.

Sinäkin voit tehdä sijoitus lasten tulevaisuuteen