Siirry sisältöön

Meistä

Suomen World Vision

Puolustamme lasten oikeuksia eri puolilla maailmaa. 

Keitä olemme?

Olemme yksi Suomen suurimmista avustusjärjestöistä ja osa maailman suurinta kummilapsijärjestöä.

Olemme poliittisesti riippumaton ja yksittäisiin kirkkokuntiin sitoutumaton kehitysyhteistyöjärjestö. Työmme lähtökohta on kristillinen lähimmäisenrakkaus. Autamme siellä, missä tarve on suurin uskontoon, etniseen taustaan tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta.

Jatkamme työtä niin kauan kuin lapset kärsivät olosuhteissa, jotka on mahdollista muuttaa.

Visiomme, missiomme, arvomme ja tehtäväämme

Visio

Jokaisella lapsella mahdollisuus elämässä. Jokainen mukana suuressa tehtävässä.

Missio

Parannamme pysyvästi lasten elinoloja ja edistämme lasten oikeuksia. Toimimme yhdessä suomalaisten ja kehitysmaiden yhteisöjen kanssa. Työtämme ohjaa kristillinen lähimmäisenrakkaus.

Arvot

  1. Keskitymme köyhyyden poistamiseen lasten elämästä
  2. Kohtaamme ihmisen lähimmäisenä
  3. Palvelemme vastuullisesti
  4. Sitoudumme yhteisöllisyyteen
  5. Toimimme tehokkaasti
  6. Kristilliset arvot ovat toimintamme pohja

Tehtävät

  1. Tuemme kehitysmaissa yhteisöjen kestävää kehitystä, joka parantaa erityisesti lasten elinoloja
  2. Välitämme humanitaarista apua luonnonkatastrofien ja konfliktien uhreille
  3. Edistämme oikeudenmukaisuutta työskentelemällä köyhyyden syiden poistamiseksi ja ihmisoikeuksien toteutumiseksi
  4. Vaikutamme väkivallan vähentämiseen sen kaikissa muodoissa ja tuemme sovinnon rakentamista
  5. Tiedotamme köyhyydestä ja sen syistä sekä työstä köyhyyden vähentämiseksi
  6. Keräämme varoja työhön kehitysmaissa ja rohkaisemme suomalaisia osallistumaan vapaaehtoistyöhön
  7. Toimimme kristillisen lähimmäisenrakkauden pohjalta ja edistämme kumppanuutta ja toivon ilmapiiriä

World Visionin tarina

Amerikkalainen kirjeenvaihtaja ja pappi Bob Pierce tapaa vuonna 1947 Aasiassa pienen orvoksi jääneen tytön. Pierce haluaa auttaa lasta; hän antaa tytön opettajalle viisi dollaria ja lupaa lähettää saman summan joka kuukausi, jotta opettaja voi huolehtia lapsen terveydestä ja koulutuksesta. Maailman suurin kummilapsijärjestö saa alkunsa.

World Visionin perustaja, Bob Pierce, kiinalaislasten kanssa.

Vietnamin sota käynnistää valtavan pakolaiskriisin. World Visionin laiva on ensimmäinen kansainvälinen avustuslaiva, joka saapuu toimittamaan ruokaa ja lääkeapua veneillä paenneille lapsille ja perheille. Tänä päivänä järjestömme on globaalisti yksi isoimmista katastrofiavun antajista. Tuemme pakolaisia kaikkialla maailmassa.

Vietnamilainen tyttö ja taapero. Mustavalkoinen kuva.

Miljoonia etiopialaisia uhkaa nälänhätä. World Vision käynnistää avustustyön ensimmäisten järjestöjen joukossa. Toimitamme hätäapuna puhdasta vettä ja ruokaa. Lisäksi koulutamme perheitä ja yhteisöjä paremmista viljelymenetelmistä. Teemme yhä yhteistyötä Etiopiassa. Nyt toteutamme suomalaisten lahjoittajien tuella tärkeitä metsitysprojekteja.

Etiopialaisia lapsia vuonna 1985.

Kääntäjä Ulla Tervo perustaa Suomen World Visionin 1983. Hän on filippiiniläisen pojan kummi ja tietää, miten huikeaa kumppanuutta kummius voi parhaimmillaan olla. Innostuneen toiminnanjohtajan työ kantaa nopeasti hedelmää ja kummien määrä kasvaa. Tänä päivänä Tervo kutsuu järjestöä virkeäksi kolmekymppiseksi: ”Elämme ajassa. Olemme valmiita kokeilemaan uusia asioita. Maailma muuttuu ja meidän on seurattava mukana.”

Suomen World Visionin perustaja, Ulla Tervo.

Emme pysy hiljaa aikana, jolloin aidsiin liittyy vielä hyvin paljon pelkoa ja ennakkoluuloja. Puolustamme äänekkäästi miljoonien lasten oikeutta terveyteen ja tukeen. Tänä päivänä teemme yhä työtä hiv-tartuntojen ehkäisemiseksi; tuemme riskiryhmässä olevia lapsia ja autamme hoitoon pääsyssä.

Lähes 230 000 ihmistä menehtyy ja vielä useammat loukkaantuvat tai menettävät kotinsa vuoden 2004 tsunamissa. World Vision käynnistää historiansa laajimman hätäapuoperaation ja auttaa katastrofin jalkoihin jääneitä lapsia ja perheitä viidessä eri maassa.

Aloitamme hätäavun välittömästi, kun Syyrian sota syttyy. Jaamme vettä ja ruokaa ja huolehdimme terveyspalveluista. Tuemme lasten koulutusta ja harrastustoimintaa. Lisäksi tarjoamme psykososiaalista tukea perheille sekä lastensuojelukoulutusta aikuisille.

Kaksi syyrialaista poikaa pakolaisleirillä.

Käynnistämme hätäapuoperaation maaliskuussa 2020. Tavoitamme kymmeniä miljoonia lapsia ja aikuisia eri puolilla maailmaa. Jaamme tietoa viruksen ehkäisystä ja parannamme puhtaan veden saantia. Lisäksi jaamme 1,2 miljoonaa kotiopiskelupakettia, joilla tuetaan lasten oppimista seuduilla, missä koulut ovat kiinni tai opiskelu tapahtuu etänä.

Aloitamme pakolaisten auttamisen välittömästi naapurimaissa ja työ laajenee nopeasti myös Ukrainaan. Huolehdimme ihmisten perustarpeista ja jaamme esimerkiksi raha- ja ruoka-apua, talvivarusteita sekä hygienia- ja lastenhoitotarvikkeita.Hätäavun lisäksi keskitymme lastensuojeluun, jaamme tietoa ja tuemme pääsyä terveydenhuoltoon sekä muihin palveluihin.

Ukrainalainen tyttö kirjoittaa paperille ja katsoo samalla vakavana kameraan.