World Visionin katastrofityö pelastaa henkiä

Suomen World Visionin katastrofityön tavoitteena on lasten ja perheiden kärsimysten lieventäminen ja elinolosuhteiden korjaaminen.

World Vision välittää katastrofiapua katastrofien ja konfliktien uhreille jopa muutaman tunnin varotusajalla. Kohdealueella jaetaan ruokaa, puhdasta vettä, telttoja ja lääkkeitä. Lapsille järjestetään turvallisia leikki- ja koulutiloja sekä psykososiaalista tukea.

Hätäavun lisäksi ihmisiä autetaan varautumaan tuleviin katastrofeihin ja toimimaan niin, että katastrofien vaikutus olisi mahdollisimman lievä. Lisäksi yhteisöjä tuetaan toipumisessa ja jälleenrakennuksessa. Kaikissa vaiheissa keskitytään erityisesti lasten selviytymiseen ja hyvinvointiin.

Humanitaarinen työ

Suomen World Vision välittää humanitaarista apua katastrofien ja konfliktien uhreille. Tavoitteenamme on toimittaa nopeasti ja luotettavasti humanitaarista apua etenkin lapsille kriisien keskellä. Huomioimme lapset jo kriisivalmiutta suunniteltaessa, kriisi-ja katastrofiavussa sekä jälleenrakennusvaiheessa.
 
Suomen ja kansainvälisen World Vision -verkoston humanitaarisen avun työ koostuu kuudesta toisiaan täydentävästä ja osittain limittäin toimivasta osa-alueesta:
  • Varhainen varautuminen
  • Katastrofivalmiuden kehittäminen
  • Katastrofien vaikutusten lieventäminen
  • Humanitaariset operaatiot
  • Jälleenrakennus
  • Siirtyminen kehitystyövaiheeseen

Vammaiset pakolaiset

Järjestömme humanitaarisen avun keskiössä on ollut jo useamman vuoden ajan vammaisten pakolaisten oikeudet ja elämänlaatu. Järjestömme on toteuttanut ulkoministeriön tuella onnistuneita vammaisprojekteja Keniassa, Ugandassa ja Irakissa 2014-2017. Operaatioiden toiminnallisena pohjana toimii vammaisuuden sosiaalinen malli, missä huomio kiinnitetään ympäröivään ympäristöön, sen esteisiin ja rajoituksiin.
 
Ulkoministeriön Humanitaarisen avun ja politiikan yksikön (KEO-70) tuella aloitettiin keväällä 2018 vuoden kestävät projektit Ugandassa ja Ruandassa.
 
Uganda ja Ruanda
 
Operaatioissa tuetaan vammaisia aikuisia ja lapsia kriisiolosuhteissa. Lisäksi tarkoituksena on vahvistaa erityisesti nuorten vammaisten pakolaisten ja vastaanottavan yhteisön elinkeinomahdollisuuksia.
 
Vammaiset pakolaiset ovat epäilemättä yksi haavoittuvimmista ihmisryhmistä. Erilaiset vammat vaikeuttavat arkea, mutta vähintään yhtä iso ongelma on vammaisten kohtaama syrjintä ja väkivalta.
 
Projekteissa rakennetaan uusia sekä muutetaan olemassa olevia vesi- ja sanitaatiotiloja sellaisiksi, että vammaiset voivat käyttää niitä itsenäisesti. Kaivoja varustetaan kaiteilla ja luiskilla. Vessoihin lisätään luiskia, levennettyjä sisäänkäyntejä sekä muita käyttöä helpottavia ratkaisuja. Lisäksi paikallisissa työpajoissa valmistetaan erilaisia apuvälineitä.
 
Samalla koulutetaan avustustyöntekijöitä ja paikallisia viranomaisia vammaisten oikeuksista ja niistä erityishaasteista, joita vammaiset kohtaavat ja jotka pitää avustustyössä huomioida.
 
Ruandassa projektia toteutetaan Mugombwan leirillä Burundin rajan tuntumassa. Leirillä asuu pääasiassa Kongon konfliktia paenneita aikuisia ja lapsia.
 
Ugandassa kohteena on Palorinyan pakolaisleiri, missä vammaistyö käynnistettiin jo viime vuonna. Palorinyan leiri on täynnä Etelä-Sudanista väkivaltaisuuksia paenneita ihmisiä.
 
Molemmilla leireillä asuu yhteensä noin 190 000 pakolaista.
 

ECHO-hanke: Zimbabwe

Ilmastonmuutoksesta johtuva kuivuus ja toisaalta tulvat ovat runnelleet Zimbabwen köyhien Muzarabanin ja Mbiren alueiden asukkaiden toimeentuloa ja turvallisuutta monta vuotta. Uudessa kaksivuotisessa projektissa vahvistetaan paikallishallinnon ja asukkaiden kykyä valmistautua näihin kriiseihin. Lisäksi maanviljelijöitä opastetaan ilmastokestävämmän maanviljelyn harjoittamisessa.

Euroopan komission humanitaarisen avun ja pelastuspalvelun pääosasto ECHO rahoittaa tätä projektia, jossa ovat mukana Zimbabwen, Hollannin ja Suomen World Visionit.