Härät auttavat Tameshwarin perhettä ympäri vuoden

Ajatus rahalahjan antamisesta omalle kummilapselle syntyi ensimmäisen kerran vuonna 2008 kummimatkalla Intiassa, jossa tapasin kummipoikani Tameshwarin ja hänen isänsä.

Minulla ei loppujen lopuksi ollut aavistustakaan mitä rahalahjalla voisi saada. Tiesin, että lahjoittamani summa on Intiassa iso. Kävin katsomassa World Visionin lahjakaupasta, mitä sillä summalla suurin piirtein voisi saada ja ajattelin, että polkupyörästä voisi olla kummipojalle iloa.

Yllätyin, kun kuulin että siellä päädyttiin härkälahjaan. Kun luin perheen isän kiitoskirjeen, silmäni avautuivat sille totuudelle, että härät olivat täydellinen lahja. Kun on sadonkorjuun aika, härät työskentelevät pellolla. Muina aikoina perhe saa elantonsa myymällä kalkkikiviä lähikyliin ja härät vetävät kärryjä, joissa kivet kuljetetaan. Olin ikionnellinen, että lahjalla pystyttiin nimenomaan auttamaan koko perhettä.

Härät Intiassa ovat tuoneet elämääni paljon iloa. Kaikille tutuille olen kertonut, että minulla on muuten pieni kuljetusyritys Intiassa. Tämä on herättänyt kovasti kummeksuntaa kunnes olen paljastanut, mistä oikeasti on kysymys.

Muistan, kuinka ensimmäisen kiitoskirjeen kuvassa perheen äiti näytti kapoiselle ja heiveröiselle. Sain sittemmin uuden kuvan perheestä ja ilmiselvästi myös samoista häristä, ja katseeni kohdistui ihan ensimmäiseksi perheen äitiin. Suureksi ilokseni sain todeta, että hän näytti kuvassa paljon vahvemmalta ja hyvinvoivalta. Tameshwar oli myös kasvanut jo isäänsä pidemmäksi.

Toivon, että perhe käyttää härkiä myös muiden auttamiseen ja hyvinvoinnin lisäämiseen omassa kylässä. Minulla on vahva usko siihen, että hyvän annetaan kiertää maailmassa.

Kummi Virpi Koskue