Kansanmurhan vaikutukset näkyvät yhä Kambodzassa. Perheväkivalta on yleistä, ja varsinkin maaseudulla iso osa tämän päivän lapsista kokee fyysistä väkivaltaa tai seksuaalista hyväksikäyttöä.

Järjestöjen ja koulujen työntekijät ovat huomanneet, että lapset ovat kovakouraisia myös toisiaan kohtaan. Leikit päättyvät usein lyömiseen. Perheväkivalta on niin yleistä, että sitä yritettiin vielä muutamia vuosia sitten suitsia pääteiden varsilla yleisillä valistustauluilla.

Tauluissa talon polttaminen sekä vaimon ja lasten hakkaaminen kiellettiin vetämällä ruksit kuvan päälle. Enää kylttejä ei ole, mutta väkivalta ei ole kadonnut mihinkään. Maassa ei ole virallista lastensuojelua, eikä väärinkäytöksiä tilastoida. Kehitysyhteistyöjärjestöt ovat ottaneet haltuunsa myös lastensuojelullisia tehtäviä.

Paikallisen World Visionin työntekijä Sokhom Sat jopa yöpyy perheissä, joissa väkivaltaa esiintyy.

– Kun asiasta keskustellaan ensimmäistä kertaa, he eivät välttämättä halua minua sinne yöksi. Kun luottamus herää, se yleensä onnistuu.

Sat kertoo olevansa joskus perheissä jopa useita öitä peräkkäin.

– Näin pystymme keskustelemaan asioista ja huomaamaan käytösmalleja, joihin pyrimme vaikuttamaan, Sat kertoo.

Ei roolimallia vanhemmuuteen

Monet pitävät perheväkivallan yhtenä syynä Kambodzan veristä historiaa. Pol Potin diktatuuria jatkoivat Vietnamin sota ja sisällissota, joka kesti 1990-luvulle saakka. Moni kärsii yhä sotatraumoista, eikä punakhmerien aikaa ole pystytty käsittelemään kansallisesti.

Pol Potin aikana lapset ja vanhemmat erotettiin toisistaan. Leireillä ja pakkotyössä ankaran kurin alla kasvaneet 1970-luvun lapset ovat nyt itse äitejä ja isiä, eikä heillä välttämättä ole minkäänlaista roolimallia oikeaan vanhemmuuteen.

Sai-pojan perheessä väkivalta on jatkunut vuosia. Perheen isän mielenterveyttä hoidetaan, mutta silti lapset pelkäävät häntä ja roikkuvat kiinni äidissään.

– Mies sai sirpaleen päähänsä sodassa, ja se aiheuttaa kohtauksia. Hän joutui taistelemaan myös Pol Potin joukoissa. Meillä on hänelle lääkkeitä, mutta ne eivät aina auta, perheenäiti Sokhouen, 50, kertoo.

Perheenäidin unelma toteutui

Santukissa asuva Sokhouen on perheen ainoa elättäjä, sillä aviomiehestä ei ole töihin. Kun haastattelimme Sokhouenia pari vuotta sitten, hänen suurin unelmansa oli saada oma talo. Silloin hänen ei tarvitsisi lähteä kauas peltotöihin.

Nyt Sokhouenin unelmat ovat toteutuneet. World Visionin avulla Sokhouen sai siemeniä, taimia, kanaverkkoja ja pari kanaa. Hän alkoi kasvattaa pihallaan myyntiin yrttejä ja vihanneksia. Kanoilta sai kananmunia omaan käyttöön, mutta erityisen tuottoisaa on kasvattaa kananpoikia myyntiä varten. Lopulta Sokhouen pystyi ostamaan omaksi sen maalattiaisen pienen talon, jossa he siihen saakka olivat asuneet vuokralla.

Perheen isän väkivaltaiset kohtaukset jatkuvat, mutta enää Sokhouenin ei tarvitse lähteä peltotöiden vuoksi kotoa pois ja jättää lapsia yksin. Välillä hän tosin joutuu pakenemaan kolmen lapsensa kanssa läheiseen kirkkoon yöksi.

Sokhouenin omat pojat ovat nyt kuusi-, kahdeksan- ja kymmenvuotiaita. Millaisia unelmia äidillä on nyt, kun oma talo ja piha on saavutettu?

– Toivon, että lapset pystyisivät käymään koulua ja saisivat hyvät ammatit itselleen.

Lasten koulutuksen takia Sokhouen aikoo jaksaa vielä pitkään. Pihalle on suunnitteilla lisää viljelyksiä ja kanojakin voisi kasvattaa lisää.

Lastenkerhoissa opitaan oman kehon rajat

• World Vision on perustanut ohjelmaalueelleen Santukiin 29 lastenkerhoa. Ne ovat turvallisia paikkoja, joihin lapset voivat siirtyä koulupäivän jälkeen.
• Lapsille kerrotaan heidän oikeuksistaan ja opetetaan, että väkivalta ei ole koskaan oikea ratkaisu. Heille kerrotaan oman kehon rajoista, niistä alueista, joihin muut ihmiset eivät saa koskea.
• Lastenkerhoissa tehdään myös läksyjä koulupäivän jälkeen. Paikalla on ohjaaja, jolta lapset voivat kysyä neuvoa.
• Osa lapsista saa lastenkerhoissa opetusta viikonloppuisin, mikäli eivät pysty käymään koulua.
• Kummien tuella on iso merkitys lastenkerhojen jatkuvuudelle.