Herttoniemen yhteiskoulu järjesti toukokuussa (7.5.) kaikkien aikojen ensimmäisen kouluruokapäivän. Sen tarkoituksena on nostaa kouluruokailun merkitystä meillä Suomessa sekä muualla maailmassa. Päivän yhteydessä kerätään varoja kouluruokailun tukemiseen kehittyvissä maissa.
Päivä käynnistyi aamunavauksella, jossa Suomen World Visionin toiminnanjohtaja Annette Gothóni haastatteli koulun oppilaskunnan jäseniä.
Kouluruokapassi ja vapaaehtoinen lahjoitus
Päivän aikana jokaiselle oppilaalle jaettiin kouluruokapassi. Sen ohjeita seuraamalla oppilaan vanhempi tai muu lähipiirin aikuinen voi lahjoittaa valitsemansa summan kouluruokailun tukemiseen kehittyvissä maissa.
Ennen kouluruokapäivää oppilaskunnan jäsenet vierailivat Suomen World Visionin toimistolla, jossa he ottivat Teams-etäyhteyden Ruandaan. Oppilaat keskustelivat samanikäisten ruandalaisten kanssa videoyhteyden välityksellä. Vaikka eroja nuorten elämästä löytyi, ihmetystä herätti myös se, miten samankaltaisia haaveita hyvin erilaisissa ympäristöissä elävillä nuorilla on. Tapaaminen oli antoisa kaikille osapuolille!
Herykiläiset vierailivat myös toistamiseen Suomen World Visionin toimistolla osana Erilaiset maailmat -opintojaksoa.
Yhteistyö Herykin kanssa sai alkunsa oppilaskunnan ajatuksesta. Nuoret halusivat tehdä hyvää heille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Lämmin kiitos Herttoniemen yhteiskoulu, kun saimme toteuttaa ensimmäisen kouluruokapäivän kanssanne!
Mikä kouluruokapäivä?
Kouluruokapäivä on Suomen World Visionin ja koulujen yhteinen teemapäivä, joka muistuttaa kouluruoan merkityksestä meillä ja maailmalla. Kouluruokapäivänä kerätyt varat ohjataan Suomen World Visionin kouluruokakeräykseen.
Tiesitkö, että kouluruoka voi olla lapsen ainoa ateria? Vain seitsemällä eurolla voidaan tarjota kouluruoka yhdelle lapselle kuukauden ajaksi.
Kouluruokapäivän virallinen suojelija on keittiömestari, ravintoloitsija Tomi Björck.
“En osaisi kuvitella, että mun pojat pärjäisivät koulussa ilman ruokaa. Mä lähdin mukaan tähän kampanjaan, koska ajatus lapsista koulussa vatsat tyhjinä on ihan kauhea. Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus riittävään ravintoon ja jos kouluruoka saadaan kaikille maailman lapsille, se auttaa vähentämään lasten aliravitsemusta.”
Tomi Björck
Kuka voi järjestää kouluruokapäivän?
Kouluruokapäivän voivat toteuttaa koulut ympäri Suomea. Koulut voivat itse päättää päivän ajankohdan. Kaikki materiaalit ovat kouluille maksuttomia.
Mitä päivä pitää sisällään?
Kouluruokapäivää varten on saatavilla materiaalipaketti, joka sisältää mm. Kouluruokapassit, Wilma-viestin vanhemmille, infopaketin opettajille sekä materiaalia tapahtumasta kertomiseen (mm. kuvia sosiaaliseen mediaan).
Koulu voi toteuttaa Kouluruokapäivän täysin itsenäisesti tai pääkaupunkiseudulla yhdessä Suomen World Visionin asiantuntijoiden kanssa.
Yksinkertaisimmillaan päivän voi toteuttaa siten, että opettajat käsittelevät aihetta sopivalla oppitunnilla ja jakavat opiskelijoille kotiinvietäväksi kouluruokapassit.
Tule mukaan!
Jätä yhteystietosi, otamme sinuun yhteyttä.
Tue kouluruokailua
Kouluruoka ehkäisee lasten nälkää. Ravitseva, monipuolinen ruoka pitää lapset koulussa ja auttaa oppimaan. Tue kouluruokailua ja sijoita lasten tulevaisuuteen eri puolilla maailmaa. Ei anneta nälän ryöstää lasten tulevaisuutta.