Siirry sisältöön
Kategoriat ArtikkeliKirjoitettu

Hei Ope! Ottaisiko luokkasi kummilapsen?

Opettaja seisoo koululuokan edessä hymyilevässä kameralle. Takana näkyy oppilaita.

Tiesitkö, että koulu, luokka tai vaikkapa vanhempainyhdistys voi ryhtyä kummiksi? Kummiuden avulla voitte yhdessä koko koulun, luokan tai ryhmän voimin tehdä hyvää, oppia uudesta kulttuurista, kehittää englannin kielen taitoja sekä luovuutta.

Kasvatusalan ammattilainen voi yhdistää globaalikasvatuksen kummiuteen. Kummius on ikkuna kummilapsen maailmaan Burundissa, Ruandassa, Kambodzassa, Ugandassa tai Keniassa. Siellä koululaisen arki on aivan toisenlainen kuin meillä Suomessa, mutta yllättävän monta yhdistävää tekijääkin löytyy. Ottakaa yhdessä opiskelijoiden kanssa selvää!

Monella alakoulun, yläkoulun ja esimerkiksi lukiolaisten IB-luokilla on kummilapsi, jolle kirjoitetaan, piirretään ja askarrellaan yhdessä. Samalla maailmankuva laajenee kehittyvien maiden lasten arjesta ja koulumaailmasta. Kummilapselle voi lähettää myös puuhastelu- ja koulutehtäviä Suomesta.

Esimerkiksi matematiikassa kaikki puhuvat samaa kieltä ja kummilasta voi kannustaa myös englannin opiskelussa. Voitte kirjeenvaihdossa ehdottaa kummilapselle, että hän ottaa lähettämiänne tehtäviä mukaan kouluunsa, sillä paikallisia opettajiakin varmasti kiinnostaa, kuinka pallon toisella puolella opiskellaan.

Kummilasta voi auttaa ja ilahduttaa monin tavoin

Kummiksi pääsee 30 eurolla kuukaudessa ja raha menee kummilapsen koko kotiseudun auttamiseen. Tukenne muuttaa kehittyvän maan lapsen elämän pysyvästi paremmaksi ja lahjoitus muuttuu puhtaaksi vedeksi, koulutukseksi, monipuoliseksi ravinnoksi sekä lastensuojeluksi. Voitte seurata lapsen ja hänen kotiseutunsa muutosta valokuvien, vuosittaisen raportin sekä kirjeenvaihdon kautta.

Kummit pääsevät myös käyttämään kummien Plus-palvelua. Plus-palvelu on kummien nettiportaali, jossa pääsette seuraamaan helposti kuukausittaisen tukenne konkreettisia vaikutuksia, näkemään kummilapsen kuvat ja videotervehdykset sekä voitte myös itse lähettää hänelle viestejä kuvan kera. Kaikki kummilapsen tiedot pysyvät tallessa yhdessä paikassa. Myös perinteinen kirjeposti kulkee ja mukaan voi halutessaan laittaa pieniä lahjoja tai vaikka koulutarvikkeita.

Kuukausittaisen kummimaksun lisäksi voitte halutessanne lähettää lapselle henkilökohtaisen rahalahjan. Usein sillä ostetaan kummilapselle koulutarvikkeita, vaatteita, ruokaa, käyttötavaroita tai perheelle kotieläimiä. Saatte puolen vuoden sisällä selvityksen ja valokuvan siitä, mitä lahjalla on hankittu. Rahaa kummitukeen ja vapaaehtoiseen rahalahjaan voitte kerätä yhdessä, vaikka myyjäisten tai muiden koulutapahtumien avulla. Yhdessä auttaminen ilahduttaa ja tarjoaa uusia näkökulmia maailmaan.

Koulutyttö lukee kirjaa luokassa, hymy huulilla.

Pitkäaikaisten koulukummien kokemuksia kummilapsitoiminnasta

”Jo monia vuosia sitten ajattelin, että mitä konkreettista nekin opiskelijat, joilla ei ollut mahdollisuutta osallistua leirikoulutoimintaan, voisivat tehdä espanjan kielellä. Päätin ottaa luokalleni kummilapsen Latinalaisesta Amerikasta. Koulumme on Vihreä lippu -koulu, ja kestävä kehitys on keskeinen tavoitteemme. Mielestäni kummilapsitoiminta sopi tähän hyvin. Meillä on jo kolmas kummilapsi. Opiskelijat ovat vuosittain kirjoittaneet kummilapselle kirjeitä ja satuja sekä esitelleet Suomea espanjaksi. Ja ilolla olemme lukeneet kummilapsemme kuulumisia.”

Marja-Liisa Laine
Helsingin kielilukion espanjan ja latinan opettaja

”Idea kummiksi ryhtymisestä lähti liikkeelle, kun mietimme, miten saisimme luontevasti kansainvälisyyskasvatusta koulullemme. Halusimme jotakin, missä lapset pääsisivät itse toimimaan ja vaikuttamaan. Mikä onkaan parempi tapa kuin koulun oma yhteinen kummilapsi! Kummilasten tukemisella ja heidän elämänsä seuraamisella on ollut ja tulee olemaan vielä pitkään koulumme lapsille iso kasvatuksellinen merkitys. Tämä on meille pitkäaikainen sitoumus ja tärkeä yhteisöllinen asia. Monet lapset ovat jo lähteneet yläkouluun, ja joka vuosi taas uudet ekaluokkalaiset pääsevät osallistumaan ja vaikuttamaan kummilasten elämään. On tärkeää näyttää lapsille, miten erilaista elämä maapallollamme voi olla. Kaikkein tärkeintä heille on nähdä, miten omalla pienellä hyvällä teolla voi olla valtava merkitys toisen elämälle. Tämä on varmasti ollut ihaninta kummiudessa.”

Johanna Kuivanen
Kangasalan Ruutanan koulun kieltenopettaja

”Koulumme on ollut jo pitkään mukana kummilapsitoiminnassa, joten meille oli tärkeää jatkaa sitä. Koemme toiminnan merkitykselliseksi, sillä apua tarvitsevia on paljon. Olemme myös järjestäneet taksvärkin, jolla on rahoitettu kummilapsen koulunkäyntiä. Taksvärkin avulla kaikki koulumme opiskelijat ovat päässeet auttamaan. Kummilapsen kanssa on ollut kiva käydä kirjeenvaihtoa.”

Oona Turma ja Roosa Pöntiö
Muuramen lukion opiskelijat

Kiinnostuitko kummiudesta?

Kysy lisää ja ryhdy kummiksi lähettämällä sähköpostia.

Asiakaspalvelu

Palvelemme arkisin klo 10–15

096 818 300