Jean Aimé Habyarimana kasvoi sukulaisten hoivissa Ruandan maaseudulla. Pienen pojan koulunkäynti uhkasi jäädä kesken jo alaluokilla, koska perheellä ei ollut varaa maksaa koulutarvikkeita.

– Minut oli taas kerran lähetetty koulusta kotiin, koska jotakin puuttui. Tätini oli kuullut, että lähistöllä toimiva World Vision -järjestö voisi ehkä auttaa. Hän otti minut mukaansa ja menimme käymään järjestön toimistolla. He kuuntelivat ja sain koulupuvun sekä vihkoja, Habyarimana muistelee.

Koulunkäynti jatkui ja yhdeksänvuotiaana Habyarimana sai myös oman kummin, amerikkalaisen Robertin ja hänen perheensä Washingtonin osavaltiosta.

Habyarimanan tie vei lopulta yliopistoon Huyen kaupunkiin ja töihin Ruandan World Visioniin. Hän on valmistunut sosiaalityön ohjelmasta ja on myös kahden pienen lapsen isä. Suunnitelmissa on palata vielä joskus yliopistomaailmaan ja hakea tohtoriopintoihin.

Linkki perheiden ja avustusjärjestön välillä

Habyarimana on työskennellyt viimeiset kaksi vuotta koordinaattorina Umuravan alueohjelmassa. Hänen vastuullaan on lastensuojeluun, lasten osallisuuteen sekä kummiuteen liittyviä asioita. Hän myös seuraa seudun lasten hyvinvointia yhdessä järjestön kouluttamien vapaaehtoisten kanssa. Työpäivät kuluvat pääasiassa kylissä. Toimistossa hän istuu harvoin.

– Pidän yhteyttä alueen kouluihin ja päiväkoteihin. Tapaan perheitä. Varmistan, että lapset tietävät lukutaitokerhoista ja muista heille suunnatuista aktiviteeteista. Kerron vanhemmille erilaisista koulutuksista, joihin heidän kannattaa osallistua.

Habyarimana on moottoripyöränsä kanssa tuttu näky seudun kiemuraisilla hiekkateillä. On tärkeää tuntea seutu ja sen asukkaat, jotta avustustyössä keskitytään oikeisiin asioihin.

– Osallistun säännöllisesti esimerkiksi kyläkokouksiin. Näin pysyn kärryillä siitä, mitä haasteita lasten arjessa on ja minkälaista tukea meiltä toivotaan.

Lunta ja leikkejä

Habyarimanan työhön kuuluu myös kummien ja kummilasten välisen kirjeenvaihdon seurantaa. Kummit lähettävät kuukausittain noin 50 kirjettä ja kummilapset saman verran vastauksia. World Visionin työntekijät lukevat kaikki kirjeet läpi ennen kuin ne toimitetaan eteenpäin. Kysymys suosikkiaiheista hymyilyttää.

– Suomalaiset tykkäävät lähettää kuvia. Niissä kalastetaan, perheiden lapset leikkivät. Talvella tulee kuvia, joissa on paljon lunta ja lumisia kattoja. Ja sää kiinnostaa aina! Kirjeissä kerrotaan, millainen sää on ollut Suomessa ja kysytään, miltä täällä näyttää.

Habyarimana näkee työssään kummien tuella tehtävän kehitysyhteistyön vaikutukset. Isojen muutosten ja tulosten taustalla on pieniä ihmeitä yksittäisten lasten elämässä. Esimerkkinä hän nostaa esiin vammaisten lasten saaman tuen.

– Yhdessä alueen kylistä asuu pieni tyttö, joka pystyi aiemmin vain makaamaan kodissaan. World Visionin tuella perhe sai tytön hoitoon, hän pystyy nyt istumaan ja on saanut käyttöönsä pyörätuolin. Hän käy nykyään koulua ikätovereidensa kanssa.

“Köyhyys aiheuttaa tuskaa”

Habyarimanan lapsuuden kokemukset ovat vaikuttaneet omaan uravalintaan.

– Köyhyys aiheuttaa paljon tuskaa. Jos minua ei olisi lapsena tuettu, en olisi nyt tässä. Haluan tehdä töitä sen eteen, että haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja perheet saavat apua.

Arvostava suhtautuminen lapsiin johdatti Habyarimanan hakemaan töitä nimenomaan World Visionilta.

– Minulle on jäänyt vahvasti mieleen se, miten järjestön työntekijät välittivät ja miten he kohtelivat meitä lapsia. Silloin syntyi myös haave tehdä samaa työtä.

Kuule lisää työstämme ja tuloksistamme – tilaa uutiskirjeemme!